lauantai 7. heinäkuuta 2012

Perunankasvatusta

Leena-naapurin perunat
Emme ole vielä syöneet uusia perunoita omasta maasta. Mieli tekisi. Perunanvarret rehottavat ihan mukavasti, Timo-lajike, jota meillä on, ei kovin pitkiä varsia kasvatakaan. Naapuripalstan Leena touhusi omalla perunamaallaan ja nosti mahtavan suuria perunoita. Hän oli kasvatellut niitä maitopurkeissa parvekkeellaan jo maaliskuusta. Lajikkeena van Gogh. Tämä konsti pitää muistaa ensi keväänä.
Kaijan peruna-härkäpapusysteemi

Kaija puolestaan oli laittanut perunan ja härkäpavun samaan penkkiin vuorotellen. Tämä on kuulemma vanha tapa ja parantaa perunasatoa. Viime vuonna Kaija laittoi jokaisen siemenperunan väliin särjen, joita kalastaja-Hannu oli heittämässä kompostiin. Se ainakin tuotti hyvän sadon. Liekö Hannu siitä innostunut kun laittoi täksi kesäksi oman perunamaan.

Oman maan perun
Pitihän minun tietenkin tutkailla oman perunamaan tilannetta. Ja tokihan sieltä perunoita löytyi, montakin. Aika turkaisen pieniä ovat vielä, yhdestä varresta tuli kourallinen. Täytyy vissiin malttaa odotella ensi viikkoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti