perjantai 31. toukokuuta 2013

Maa-artisokkaa näkyvissä!

Tein syksyllä maa-artisokkapenkin, johon istuttelin Arjalta saamani mukulat. Joskus kauan aikaa sitten minulla oli palstalla maa-artisokkaa, mutta hävitin sen kun sitä oli muka hankala käyttää. Sitten sain Arja-ystäväni syntymäpäivillä maistaa maa-artisokkakeittoa ja sehän oli niin hyvää, että olisin voinut syödä sitä vaikka kuinka paljon. Arja jos luet tätä, anna heti keiton resepti.
Oikein lupaavat maa-artisokan alut

Palsta-alue on muuttunut hetkessä vihreäksi keitaaksi. Vilkuilin vähän ympärilleni, mitä kaikkea siellä tässä vaiheessa, toukokuun lopussa kasvaakaan.

Viime syksynä maahan jätetyt palsternakat (siemeniä varten)

Pavuthan ne siinä, hengissä toistaiseksi

Ukonlaukka juuri kukkaan puhjenneena

Naapurin Leenan valkosipulit ja liljat sulassa sovussa
Minusta viinimarjassa on jo raakileet, vai oletteko samaa mieltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti